"Tämä on mainiota. Emme saa muilta tutkimusyrityksiltä läheskään yhtä selkeitä vastauksia kysymyksiimme."
Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin koskien GIA:n toimintaa Suomessa:
1. Millainen on GIA:n historia Helsingissä?
2. Miten GIA:n toimintaa Suomessa voisi verrata sen kilpailijoihin?
3. Ketkä ovat GIA:n tunnetuimpia asiakkaita Suomessa?
4. Kuvailisitko viimeaikaisia toimeksiantojanne?.
5. Kuka johtaa GIA:n Suomen toimintaa?
Haluatko tietää enemmän GIA:sta? Tutustu seuraaviin sivuihimme
Toimintatapamme | Osaamisemme | Asiakkaamme | Case Studies | Toimipaikkamme
GIA Group perustettiin Helsingissä vuonna 1995 ja yhtiön pääkonttori sijaitsee nykyään Helsingin Ruoholahdessa. Yhtiön alkuvuosina toiminta keskittyi projektiluonteisiin toimeksiantoihin, kuten esimerkiksi analyysiprojekteihin ja konsultointiin. Vuonna 1999 yhtiö yhdistyi kahden muun pienen suomalaistoimijan kanssa ja mukaan portfolioon tuli koulutusta ja ohjelmistomyyntiä. Myöhemmin yrityskauppoja on tehty Euroopassa, Pohjois- Amerikassa ja Aasiassa, mutta toimintaa johdetaan edelleen Helsingistä. Nykyään yhtiö keskittyy market intelligence (MI) -toimialaan tarjoten asiakkailleen jatkuvia markkinaseurantapalveluita, strategisia selvitysprojekteja ja niihin liittyvää neuvontaa, nopeita tiedonhakuprojekteja, MI-alaan liittyvää konsultointia, sekä tiedon jakamiseen optimoitua ohjelmistoa nimeltä Intelligence Plaza®. Yhtiön pääkonttorissa työskentelee n. 60 henkilöä.
GIA on toiminut Suomen markkinoilla 15 vuotta ja on tehnyt töitä suurimman osan kanssa Suomen suurimmista yhtiöistä, unohtamatta kuitenkaan pieniä jopa start-up-kokoisia yhtiöitä, joten GIA:n markkina-asema on hyvin vahva. Johtuen yhtiön laajasta palveluvalikoimasta, sillä on vähän suoria kilpailijoita ja usein suhteet asiakkaisiin ovat hyvin pitkäaikaisia. GIA:lle on kertynyt vuosien saatossa hyvä ymmärrys suomalaisyhtiöiden tietotarpeista sekä taitoa toimia näiden yhtiöiden luotettavana kumppanina niin jatkuvien markkinaseurantapalveluiden kuin yksittäisten strategisten selvitystenkin saralla. GIA on myös auttanut kymmeniä suomalaisyhtiöitä perustamaan systemaattisesti toimivia markkinaseuranta- ja analyysitoimintoja sekä tukenut niitä kyseisten toimintojen kehittämisessä.
Jo aikaisessa vaiheessa GIA:ssa ymmärrettiin suomalaisyhtiöiden tietotarpeiden koskevan usein ulkomaisia markkinoita, mikä johti pitkäjänteiseen resurssien kehittämiseen noiden tarpeiden täyttämiseksi. Tästä johtuen yhtiö kykenee nyt tekemään selvityksiä yli sadalla kielellä lähes jokaisessa maailmankolkassa. GIA keskittyy nykyisin palvelemaan seuraavilla toimialoilla toimivia asiakkaita:
Automotive
Chemicals
Construction & Property Development
Consumer & Retail
Energy, Resources & Environment
Financial services
Logistics & Transportation
Manufacturing & Industrial
Pharmaceuticals & Healthcare
Private Equity
Telecommunication, Technology & Media
GIA vannoo joustavuuden, nopeiden vasteaikojen ja eettisten pitkäaikaisten kumppanuuksien nimeen. Keskeistä kaikessa GIA:n toiminnassa on asiakkaiden palveleminen korkealaatuisesti.
GIA:lla on Suomessa kymmeniä asiakkaita, joista seuraavassa muutamia: OP-Pohjola, Finnair, Fazer, Fortum, Kemira, Rettig, Comptel, Myllykoski, Huhtamäki, VR, Kone, Konecranes, Uponor, Dynea, Tikkurila, Itella, Wärtsilä, jne.
GIA auttoi erästä suurta suomalaista raskaan teollisuuden toimijaa selvittämään yhtiön uuden tuoteryhmän markkinapotentiaalia, sekä markkinoiden toimintalogiikkaa ja houkuttelevuutta Saksassa ja Ranskassa. Yhtiö oli selvitykseen hyvin tyytyväinen ja haluaa seuraavaksi laajentaa selvityksen kattavuutta koko EU:n tasolle ja keskittyä asiakkaiden odotuksiin tarjoamassaan tuotekentässä.
Tommi Leino vastaa GIA:n Suomen myynnistä. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus liiketoiminnan kehittämisestä, analysoinnista, ja konsultoinnista eri toimialoilla toimivien suomalaisten yhtiöiden parissa.
Myös GIA:n toimitusjohtaja Markko Vaarnas istuu Helsingissä. Hän on yksi yhtiön perustajista ja omistajista. Vaarnas toimii edelleen aika ajoin asiakasrajapinnassa tarjoten asiakkaille asiantuntemustaan markkinaseurannan ja -analysoinnin kehittämisessä sekä strategisissa konsultointiprojekteissa. Hän on market intelligence -alan tunnustettu asiantuntija, joka on puhunut useissa kansainvälisissä konferensseissa sekä kirjoittanut alaa koskevat kirjat ”Market Information in the Internationalization of Companies” ja "The Handbook of Market Intelligence".